Kassit tuntuivat yllättävän painavilta. Pyörän Liisa oli jättänyt pankin eteen. Jokin alitajuinen ajatus siitä, että pyörä olisi turvassa siinä. Oli ollut mukava kierrellä niin torilla kuin niissä pikkuputiikeissa, joita kesäpaikkakunnalle oli siunaantunut useitakin. Ostoksiakin tuli tehtyä ja vinkkejä omaa työtä ajatellen oli löytynyt ihan yllättävästi. Oli kannattanut lähteä ajelemaan aamusta kohti keskustaa, oli vielä viileää ja vähän kulkijoita tuolla kymmenen kilometrin matkalla. Rentouttavaa ajella yksinään omien ajatustensa kanssa. 
Liisa oli aluksi vähän epäröinyt, kun äiti oli alkanut puhua lähdöstä reissulle isän sukulaisten luo, ja kysynyt jäisikö Liisa lasten kanssa mökille koira ja kissa vahdiksi. Sitten ajatus viedä lapset kotiin ja kuskata heitä päivittäin uimarannalle ja puistoon, sai aikaan päätöksen jäädä. Kumma kyllä myös teini oli ollut suostuvainen ajatukseen. Eilen vanhukset olivat sitten startanneet kesäiselle kierrokselleen ja mökki oli ollut yksin lasten ja Liisan. 
Liisa kumartui avaamaan pyörän lukkoa ja huomasi takakumin tyhjäksi. Perhana! Ja katsoessaan etukumia myös se oli ihan tussu. Tämä nyt ei enään voinut olla sattumaa. Joku oli tehnyt pahojaan. Liisa kaivoi pumpun esiin ja oli juuri aloittamassa pumppaamista, kun takaa kuului tutun tuntuinen ääni, joka sanoi: - No mutta, Liisahan se siinä. 
Liisa kääntyi ja katsoi äänen suuntaan varjostaen kädellä silmiään. Mies seisoi vasten aurinkoa näkyen mustana siluettina. 
- Onko olgelmia pyörän kanssa, kysyi mies ja tuli lähemmäksi.
- Varjola, salapoliisi , hoksasi Liisa. -Mitä ihmettä sinä täällä teet?
- Samaa voin kysyä sinulta, nauroi mies, - minä olen yhdistetyllä loma ja työreissulla. Pyöräsi kumit ovat aika tyhjät.
-Juu, Liisa heilutteli pumppua kädessään, -joku on katsonut aiheekseen laskea ilmat pihalle, sillä aikaa kun minä kävin torilla.
Mies kumartui pyörän puoleen. - Kappas vaan, samalla näkyy myös lähteneen venttiilit.
-Ei ole totta! Piru vieköön. Mistäs minä nyt sitten lähden niitä metsästään. Ja kasseja saan raahata mukanani. Olikin jo liian kauan ihanan rauhallista ja mukavaa.
Mies nousi seisomaan ja viittoili torin suuntaan. -Tuolla on pyöräliike, että eiköhän sieltä saa. Mutta kerrohan nyt kuitenkin ensin, missä päin sinä lomailet, sillä lomalla kai olet sinäkin.
- Olen , olen lomalla, niin lomalla kuin meikäläinen yleensä koskaan voi olla. 
Mies nyökkäsi. -Minä olen menossa tuonne Leppälahden suuntaan, mutta voin heittää sinut ja pyörän tuonne liikkeen eteen.
Liisa lakkasi ajattelemasta pyörän puuttuvia osia ja katsoi miestä uudella kiinnostuksella.
- Leppälahteen vai? Minne sinne? Niin, vanhempieni mökki on juuri Leppälahden Saaressa. 
- No, sitten saat kyydin sinne saakka, käyt vain ostamassa ensin venttiilit. 
- Kiitos, sanoi Liisa, nyt mietteliäästi, - missäs sinä siellä majailet?
- Ei salapoliisit missään majaile, virnisti mies.- Leppälahden taloonhan minä, mies, Aksu sitten armahti epäluuloisen näköistä Liisaa.
Ja kohta pyörä oli pikapin lavalla, Liisa auton etuistuimella kasseineen ja uusine venttiileineen. -Missäpäin Saarta mökki on, kysyi Aksu kääntyessään kohti Leppälahden kylää. Ja onko isäsi nimi Lehtola?
Liisa kertoi mökkitien suunnan ja sanoi isänsä olevan Saaren Joken.
- Kyllähän minä sitten Joken tunnen, hän on kesäisin ollut tuolla Leppälahdessa heinäpellolla. Ja taidan tuntea veljesikin.
Ja Aksu kertoi olevansa Leppäkosken entinen vävypoika. Eron jälkeekin hän oli viettänyt lomansa täällä, sillä eksä oli löytänyt uuden miehen ulkomailta ja muuttaessaan sinne ei useinkaan käynyt kotimaassa. Uusi perhe siellä. Mutta yhteisen tyttären pisti sentään kesäloman alussa lentoneeseen suuntana Leppälahti ja niin Aksu pyrki järjestämään lomaansa juuri siihen aikaan, että saattoi olla tyttären kanssa.
Leppälahden talo oli melkoisen mutkan käänteessä, tie meni melkein pihasta. Auton nyt ajaessa ohi pihalla kulkeva mies pysähtyi katsomaan auton perään.- Appiukko se siellä nyt ihmettelee, minne mä oon menossa ja kenen kanssa. Ja koska ne porsaanrehut oikein tulee perille, kertoi Aksu. 
Kohta auto jo ajoi pientä mökkitietä ja kaarsi pihaan. Liisa nousi autosta kasseineen ja suuntasi kohti mökkiä, Aksun jäädessä nostamaan pyörää lavalta. 
Mökin ovesta purkautui koko porukka kissa ja koira mukaanlukien katsomaan saapuvia. 
Liisa laski kassit maahan ja kääntyi Aksuun päin. - Tässä on nyt sitten minun lomaduunini. hän sanoi naurahtaen. - Ella, Niclas ja Noora. 
Koira haukahti moittivan tuntuisesti. - Tämä on Koheli ja tuo, joka on olevinaan hyvinkin välinpitämätön on Tupsukka. Ja saattajani on Aksu Varjola.  Hän pelasti minut pulasta.
Noora seisoi suu mutrulla ja kädet ristissä rinnalla, katsoen Aksua.
- Sinä olet se poliisi, Noora töksäytti.
- Siis salapoliisi, sanoi Liisa ja muisti samassa ettei ollut kertonut Nooralle Aksusta. Hän katsoi hämmästyneenä Aksua, joka nojaili auton laitaan huolettoman näköisenä ja hymyili Liisan katraalle.
- Terve vaan, Noora, mies sanoi, onko kaikki ok? 
-Joo, oli siihen saakka, kun sinä ilmestyit siihen, sanoi Noora ja kääntyi ympäri, kadoten alas rannan suuntaan.
-Poliisi, Liisan suusta kuului epäuskoinen äännähdys.
- Poliisi, kiljui Niklas innoissaan ja juoksi Ella perässään auton luo.  Koheli haukkui innoissaan joukon jatkona, vain Tupsukka haukotteli kyllästyneen oloisena ja istuutui terassin kaiteelle nuolemaan tassujaan, todeten, ettei mitään silakoita tällä kertaa tuliaisiksi.