Annelin aamu alkoi mukillisella kahvia. Keväästä syksyyn hän vei mukinsa parvekkeelle. Jos sää salli hän työnsi parvekelasit auki ja nautti lintujen laulusta tai vaikka sateen kohinasta. Siinä hän nytkin istui siemaillen kuumaa kahvia ja miettien samalla alkamassa olevaa päivää. Töihin lähtöä ja itse töiden tekemistä. Tänään hän halusi selvitä töistä ajoissa kotiin, sillä Juhalta oli ollut viesti sähköpostissa. Ja siitä ajatus luiskahti Juhaan, niinkuin usein viime aikoina. Mikä heinäkuun päivä se oli ollutkaan, kun hän ensi kerran Juhan tapasi. Kuuma, aurinkoinen, kiireinen. Ensi tapaaminen oli sujunut virallisissa merkeissä, mutta seuraava oli muuttanut kaiken. 

Keitätkö kahvit, oli Juha kysäissyt. Ja Anneli keitti. Kahvia juodessa he olivat puhelleet kaikkea mahdollista, niin itsestään, työstään kuin elämän tilanteestaan.

Juuri paikkakunnalle muuttaneena Anneli oli kysellyt Juhasta naapureiltaan ja kuullut tästä vain kehuvia puheita. Joku oli ohimennen heittänyt maininnan Juhan vaimon työpaikasta. Juha oli siis perheellinen. Se vain oli jotenkin mennyt Annelin korvien ohi, ikäänkuin tarpeettomana viestinä. Sillä kolmannella tapaamisella Juha oli vetänyt hänet syliinsä ja kysynyt suostuisiko Anneli. Ja hän lupasi. Siitä se oli alkanut. Autoajelut, kahvilla käynnit.  Majalla vietetyt hetket viikonloppuna ihanimpina muistoina mielessä.

Viime aikoina Juha vaan oli ollut välillä hyvin kireä toisinaan. Syytti työ kiireitään. Vaimosta Juha ei paljon puhellut. Alussa hän oli sanonut ettei kannata rakentaa mitään toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, Juha ei eroaisi, sitä mielipahaa hän ei vaimolle tuottaisi.

Oli Anneli sen jo ymmärtänyt. Juhalla oli ollut kesäloma ja sen aluksi hän oli kadonnut lomamatkalle vaimon kanssa. Ei ollut vastannut puhelimeen, ei mitään viestiä jättänyt. Ja sitten ilmestynyt taas oven taakse, jokin matkamuisto kädessä. Silloin oli ollut heillä ensimmäinen riita. 

Kaikki oli kuitenkin taas jatkunut ennallaan. Juha soitti ja kysyi saako tulla. Tuli ja siinä kävi aina toisin, kuin hän oli ajatellut. Anneli päätti ettei mennä sänkyyn, mutta kas siellähän he jo heti olivatkin. Tai hän ajatteli vietellä miehen, joka oli taas kerran soittanut ja sanonut tulevansa pika käynnille, niin sitten se olikin pikainen tapaaminen jossain kahviossa.

Tämän tapaamisen olisi onnistuttava. Nyt pitäisi jutella heistä kahdesta ja tulevaisuudesta, näin ei voisi jatkua. Anneli oli jo valittanut Juhalle naapurien puhumisesta, mutta mies oli kuitannut sen sanomalla:' Mitä siitä välität, minähän se tässä vaimoa petän'.

Tottahan se. Mutta hän , Anneli, halusi miehen lähelleen joka päivä. Ei vaan silloin, kun miehelle sopi. Vaimoa hän ei ajatellut, se ei kuulunut hänelle.