Liisa keräsi mukit pois pöydältä. Voi ja maito jääkaappiin, loppu piirakka myös. Aksu oli juonut kahvit ja hauskuuttanut  Ellaa  ja Niklasta jutuillaan heinäpellolta löytyneestä variksesta, sen huonosta lentokyvystä ja päätöksestä seurata Aksua kaikkialle. Liisan kysymykseen, mistä Noora ja Aksu tunsivat toisensa, oli Aksu vastannut, että kyllä se Noora sen itse kertoo.Niin varmasti, mutta ei Liisa aikonut jäädä sitä hetkeä odotteleen, vaan saada vastauksen heti.

- Vanhainkodissa olen, jos sitä oottelen, mutisi hän itsekseen.

- Menen rannalle, Liisa sanoi Ellalle ja Niklakselle, laskeutuessaan terassin portaat. Näillä näytti olevan jokin muurahaisprojekti käynnissä, laskivat polulla matkaajia kuorman kanssa ja ilman.

- Me tullaan kanssa, sanoi Niklas. Liisa nyökkäsi ja nappasi pyykkinarulta uimapukunsa ja pyyhkeensä. Ensinnä hän laittaisi saunapadan alle tulen ja niin, myös saunan voisi lämmittää.

Noora istui edelleen laiturin nokalla. Näkyi vilkuilevan äitinsä suuntaan saunalle. Meinaakohan se häipyä, mietti Liisa, kun ei ole puhelintakaan korvalla.

Tuli alkoi kiertää puiden ympäri rätisten. Liisa vaihtoi uimapuvun ja suuntasi laiturille. Ella ja Niklas olivat tulleet rantaan ja mekastivat rantavedessä, Noora oli kääntynyt tähyilemään vastarannalle.

Liisa istahti Nooran viereen ja laski jalkansa veteen. - Miten se noin kylmälle tuntuu, hän ihmetteli, - laitoin saunan jo lämpiämään.

Noora ynähti jotain tuskin kuultavaa ja Liisa päätti kysyä suoraan.

-Mistä sinä tunnet Aksun?

- Arvasin, että sehän sua kaivelee, tyttö nakkeli niskojaan.

 - No kerrotaan sitten. Se oli joskus viimekeväänä, kun me oltiin Ellun kanssa Puistossa. Me oltiin katselemassa, kun Hessu, Make ja Lintti potki palloa. Siihen tuli sitten Kipa ja Eeva, ne oli olevinaan kaameessa kännissä. Ne oli käynyt K-kaupassa ja olivat kääntäneet sieltä sixpäkin kaljatölkkejä ja tupakkia.  Siinä ne sitten kimitti ja kirkui. Poikien takia kai. Yht' äkkiä siinä oli poliisiauto ja sen takana joku muu auto. Poliisit tuli oitis siihen tivaan meidän nimiä ja papereita, siitä toisesta autostakin nousi kaksi miestä ja nekin tuli siihen.Kipa oli kummasti selvinnyt ja yritti piilottaa kaljat, mutta poliisit osasi pitää silmällä, ne oli hälytetty kaupasta, kun kauppias oli huomannut likkojen touhut. Koska me kaikki oltiin alaikäisiä, poliisit halusivat viedä meidät asemalle ja sitten soitella vanhemmat hakeen kullannuppunsa kotiin, niinkuin se vanhempi poliisi sanoi. Se oli oikea kyttä, se.

Onneks Make oli huomannut, että jotain oli tekeillä ja pojat tuli sitten siihen. Lintti sanoi heti, että minä ja Ellu oltiin eriporukkaa, kuin Kipa ja Eeva. Mutta se kyttä vaan rupesi urputtaan ja vaati pojiltakin paperit. Make oli jo aika kuumana ja ryhtyi paasaan poliisivaltiosta, silloin se toisesta autosta oleva kaveri puuttui siihen ja kysyi tunnetaanko me toisemme, ja voiko pojat viedä meidät kotiin, sille kytälle se sanoi, että vie noi, joista se kauppias puhui, asemalle ja soittele sitten. Nyt on vähän tärkeempää tehtävää, kuin noi mukulat. Se kaveri oli toi Aksu.

 Noora veti henkeä ja nosteli hiuksiaan ylös, sitoen ne poninhännälle ja jatkoi kertomistaan.

-No, me sitten lähdettiin puistosta jätkät edellä ja mä Ellun kanssa perässä. Yritin kyllä sanoa pojille, että osataan me itekin kotiin, mutta ne vaan sano että kun kerran luvattiin.Ne nääs tunsi sen Aksun, se kun asuu samassa talossa Lintin kanssa. Ei siinä sitten muuta, mutta kun tultiin meidän portin kohdalle, niin eikö meidän isä kaarra siihen autollaan, pysäyttää sen keskelle jalkakäytävää ja tulee autosta ja ryhtyy kyseleen, mitä me tehdään siinä miesporukassa. Miesporukassa, voi pyhä jysäys! Minä yritin selittää jotain, mutta eihän se iskä kuunnellut, vaan alkoi tenttaan jätkiä, että mitä miehiä te oikein olette, että nää on ihan lapsia vielä. Silloin tuli Hessu sanoneeksi, että kun luvattiin jepeille saattaa ne kotiin ja kyllä sä nyt minut tunnet samaa taloa asutaan, mutta eihän se iskä taas kuunnellut, kuin sen alkuosan ja alko huutaan pojille. Tietty sitten Makella alkoi taas keittää ja se tuli iskän eteen ja mä katoin kauhuissani, joko se vetää iskää naamaan, niin eikös siihen siihen silloin kaarra taas ne poliisit, Aksu nousee autosta ja ihmettelee, mikä tungos täällä oikein on ja huuto. Se kuuntelee Lintin selostusta ja ottaa esiin poliisikorttinsa, kehoittaa isää siirtään autonsa pois jalkakäytävältä. Siihen on kertynyt ihmisiä ympärille, ei menneet ees ratikkaan, kun halusi seurata mitä tapahtuu, sanoi Ellu myöhemmin. Että mä häpesin. Isä selitti, että mitä ihmeitä oli luullut ja lopulta isä istui autoonsa ajaen sen pihaan. Me laitettiin äkkiä portti kiinni Ellun kanssa. Mä olin huomannut, kuinka niitä poliiseja nauratti ja toinen lähti autoonsa viitaten pojille, että menkää kotiinne. Aksu sanoi meille siitä rautaportin läpi, että nythän te ootte hyvässä tallessa, menkää äkkiä kotiin.

Liisa oli kuunnellut hiljaa selostusta ja ihmetteli nyt miehen osuutta asiaan, - Miksi ette ole kertoneet minulle?

-No, isä kielsi, ettei sua saa huolestuttaa turhalla ja kai sekin vaikutti, kun se unohti hakea Ellan päikkäristä pois. Ensin se huusi mulle siitä ja sitten se sai puhelun ja katosi jonnekin juosten niinku. Tuli tunnin päästä marisevan Ellan kanssa kotiin. Minä laitoin sillä aikaa meille ruokaa.

Liisa tunsi itsensä sanattomaksi. Jos Nooraa nolotti juttu, niin nyt Liisaakin.

Noora nousi ylös ja sukelsi veteen. - Äiti, minäkin haluan sukeltaa, huudahti Ella juosten laiturille.

Kassit tuntuivat yllättävän painavilta. Pyörän Liisa oli jättänyt pankin eteen. Jokin alitajuinen ajatus siitä, että pyörä olisi turvassa siinä. Oli ollut mukava kierrellä niin torilla kuin niissä pikkuputiikeissa, joita kesäpaikkakunnalle oli siunaantunut useitakin. Ostoksiakin tuli tehtyä ja vinkkejä omaa työtä ajatellen oli löytynyt ihan yllättävästi. Oli kannattanut lähteä ajelemaan aamusta kohti keskustaa, oli vielä viileää ja vähän kulkijoita tuolla kymmenen kilometrin matkalla. Rentouttavaa ajella yksinään omien ajatustensa kanssa. 

Liisa oli aluksi vähän epäröinyt, kun äiti oli alkanut puhua lähdöstä reissulle isän sukulaisten luo, ja kysynyt jäisikö Liisa lasten kanssa mökille koira ja kissa vahdiksi. Sitten ajatus viedä lapset kotiin ja kuskata heitä päivittäin uimarannalle ja puistoon, sai aikaan päätöksen jäädä. Kumma kyllä myös teini oli ollut suostuvainen ajatukseen. Eilen vanhukset olivat sitten startanneet kesäiselle kierrokselleen ja mökki oli ollut yksin lasten ja Liisan. 

Liisa kumartui avaamaan pyörän lukkoa ja huomasi takakumin tyhjäksi. Perhana! Ja katsoessaan etukumia myös se oli ihan tussu. Tämä nyt ei enään voinut olla sattumaa. Joku oli tehnyt pahojaan. Liisa kaivoi pumpun esiin ja oli juuri aloittamassa pumppaamista, kun takaa kuului tutun tuntuinen ääni, joka sanoi: - No mutta, Liisahan se siinä. 

Liisa kääntyi ja katsoi äänen suuntaan varjostaen kädellä silmiään. Mies seisoi vasten aurinkoa näkyen mustana siluettina. 

- Onko olgelmia pyörän kanssa, kysyi mies ja tuli lähemmäksi.

- Varjola, salapoliisi , hoksasi Liisa. -Mitä ihmettä sinä täällä teet?

- Samaa voin kysyä sinulta, nauroi mies, - minä olen yhdistetyllä loma ja työreissulla. Pyöräsi kumit ovat aika tyhjät.

-Juu, Liisa heilutteli pumppua kädessään, -joku on katsonut aiheekseen laskea ilmat pihalle, sillä aikaa kun minä kävin torilla.

Mies kumartui pyörän puoleen. - Kappas vaan, samalla näkyy myös lähteneen venttiilit.

-Ei ole totta! Piru vieköön. Mistäs minä nyt sitten lähden niitä metsästään. Ja kasseja saan raahata mukanani. Olikin jo liian kauan ihanan rauhallista ja mukavaa.

Mies nousi seisomaan ja viittoili torin suuntaan. -Tuolla on pyöräliike, että eiköhän sieltä saa. Mutta kerrohan nyt kuitenkin ensin, missä päin sinä lomailet, sillä lomalla kai olet sinäkin.

- Olen , olen lomalla, niin lomalla kuin meikäläinen yleensä koskaan voi olla. 

Mies nyökkäsi. -Minä olen menossa tuonne Leppälahden suuntaan, mutta voin heittää sinut ja pyörän tuonne liikkeen eteen.

Liisa lakkasi ajattelemasta pyörän puuttuvia osia ja katsoi miestä uudella kiinnostuksella.

- Leppälahteen vai? Minne sinne? Niin, vanhempieni mökki on juuri Leppälahden Saaressa. 

- No, sitten saat kyydin sinne saakka, käyt vain ostamassa ensin venttiilit. 

- Kiitos, sanoi Liisa, nyt mietteliäästi, - missäs sinä siellä majailet?

- Ei salapoliisit missään majaile, virnisti mies.- Leppälahden taloonhan minä, mies, Aksu sitten armahti epäluuloisen näköistä Liisaa.

Ja kohta pyörä oli pikapin lavalla, Liisa auton etuistuimella kasseineen ja uusine venttiileineen. -Missäpäin Saarta mökki on, kysyi Aksu kääntyessään kohti Leppälahden kylää. Ja onko isäsi nimi Lehtola?

Liisa kertoi mökkitien suunnan ja sanoi isänsä olevan Saaren Joken.

- Kyllähän minä sitten Joken tunnen, hän on kesäisin ollut tuolla Leppälahdessa heinäpellolla. Ja taidan tuntea veljesikin.

Ja Aksu kertoi olevansa Leppäkosken entinen vävypoika. Eron jälkeekin hän oli viettänyt lomansa täällä, sillä eksä oli löytänyt uuden miehen ulkomailta ja muuttaessaan sinne ei useinkaan käynyt kotimaassa. Uusi perhe siellä. Mutta yhteisen tyttären pisti sentään kesäloman alussa lentoneeseen suuntana Leppälahti ja niin Aksu pyrki järjestämään lomaansa juuri siihen aikaan, että saattoi olla tyttären kanssa.

Leppälahden talo oli melkoisen mutkan käänteessä, tie meni melkein pihasta. Auton nyt ajaessa ohi pihalla kulkeva mies pysähtyi katsomaan auton perään.- Appiukko se siellä nyt ihmettelee, minne mä oon menossa ja kenen kanssa. Ja koska ne porsaanrehut oikein tulee perille, kertoi Aksu. 

Kohta auto jo ajoi pientä mökkitietä ja kaarsi pihaan. Liisa nousi autosta kasseineen ja suuntasi kohti mökkiä, Aksun jäädessä nostamaan pyörää lavalta. 

Mökin ovesta purkautui koko porukka kissa ja koira mukaanlukien katsomaan saapuvia. 

Liisa laski kassit maahan ja kääntyi Aksuun päin. - Tässä on nyt sitten minun lomaduunini. hän sanoi naurahtaen. - Ella, Niclas ja Noora. 

Koira haukahti moittivan tuntuisesti. - Tämä on Koheli ja tuo, joka on olevinaan hyvinkin välinpitämätön on Tupsukka. Ja saattajani on Aksu Varjola.  Hän pelasti minut pulasta.

Noora seisoi suu mutrulla ja kädet ristissä rinnalla, katsoen Aksua.

- Sinä olet se poliisi, Noora töksäytti.

- Siis salapoliisi, sanoi Liisa ja muisti samassa ettei ollut kertonut Nooralle Aksusta. Hän katsoi hämmästyneenä Aksua, joka nojaili auton laitaan huolettoman näköisenä ja hymyili Liisan katraalle.

- Terve vaan, Noora, mies sanoi, onko kaikki ok? 

-Joo, oli siihen saakka, kun sinä ilmestyit siihen, sanoi Noora ja kääntyi ympäri, kadoten alas rannan suuntaan.

-Poliisi, Liisan suusta kuului epäuskoinen äännähdys.

- Poliisi, kiljui Niklas innoissaan ja juoksi Ella perässään auton luo.  Koheli haukkui innoissaan joukon jatkona, vain Tupsukka haukotteli kyllästyneen oloisena ja istuutui terassin kaiteelle nuolemaan tassujaan, todeten, ettei mitään silakoita tällä kertaa tuliaisiksi.

Taivas oli pilvessä, ilma utuista ja lämmintä, hämäryys kaiken yllä. Lehmusten lehdet liikkumattomina pitkän puistokäytän puissa. Tykkään tälläisestä ilmasta,Liisa ajatteli, ainakin näin illalla, kun minnekään ei ole kiire. Vielä kerran hän kokeili tuliko ovi varmasti kiinni ja kääntyi sitten kulkemaan kadulle, kohti kotia. Onkohan minusta tulossa jonkin sortin neurootikko, hän ajatteli, tuo ovien lukituksen moninkertainen tarkastus vähän viittaili siihen. Siinäpä yksi uusi lisä vika-galleriaani, mies oli jo monta siinä kertonut olevan. Jostain puiston suunnasta kuului nuorten tyttöjen naurua ja kirkunaa, auto hurahti ohi, muuten oli hiljaista ja autiota. Liisa ajatteli poikkeavansa kulmakauppaan ostamaan pientä iltapalaa ja aamiaistarvikkeita. Päivällä hän ei ollut ehtinyt kauppaan, kun oli yrittänyt saada työt siihen malliin, että voisi hyvällä omalla tunnolla jäädä lomalaiseksi. Syysuutuuksia oli jo tullut jonkin verran ja lisää tavaraa alennusmyyntiin. Niin, siellä olivat nyt valmiina, osa hyllyssä asti ja loput takahuoneessa odottamassa, valmiiksi hinnoitettuna. Osaisiko sitä nyt sitten rentoutua ja levätä? Loman olisi pitänyt alkaa jo pari viikkoa sitten, mutta sitten pomo oli tullut ilmoittamaan muutoksesta, ihan ilmoituksensa lopuksi oli kysäissyt, että kai se rouvalle sopii, kääntänyt selkänsä ja marssinut pois. Pakko, mikä pakko. Ei ollut varaa olla erimieltä. Mutta kotona mies oli suuttunut ja oikeastaan nainen sen suuttumuksen oli ymmärtänytkin, mutta sitten mies oli ilmoittanut lähtevänsä kavereiden kanssa reissuun ja olevansa poissa koko kuukauden, oman lomansa ajan. Nainen saisi lomailla tai ei, samantekevää, mies nyt menisi. Naisen hämmentyneeseen kysymykseen lasten hoidosta, mies kertoi sen olevan yksinomaan naisen murhe. Nainenhan se oli mennyt lomaansa muuttelemaan. Liisa oikaisi pienen puistikon läpi kohti kotikadun kulmapauppaa. Niinpä sitten oli ollut pakko soittaa äidille ja kysyä saisiko lapset tulla saareen isovanhempiensa luo. Tietysti se sopii, oli äidin vastaus, mitään kyselemättä. Kuitenkin nainen olisi halunnut olla sitä apua pyytämättä, ei äiti koskaan mitään sanonut, kaikki oli lasten kanssa sujunut hyvin, mutta silti oli tunne ettei vanhemmat enään olisi useita päiviä jaksanut lasten hoitoa.Mitään ongelmaa ei olisi ollut, jos teini olisi ollut kotona, mutta hänellä oli leiri juuri nämä viikot. Aikaa sitten maksettu ja luvattu. Kulmakaupassakin oli hiljaista, kassalla kaksi nuorta pakkasi muovikassiin kaljaa ja siideriä. Nainen otti korin, moikkasi kassalla olevaa kauppiasta ja käveli kohti leipähyllyä. Hyllyn vieressä seisoi mies ja tutki leipien tuoteselostuksia. Miehen pitkä musta tukka oli sitaistu poninhännälle niskaan. Mustiin mies oli puketunutkin, mustat farkut, takki ja paita. Mies mutisi jotain itsekseen ja naista alkoi naurattaa. Vielä hän vilkaisi miehen kenkiä, olisiko nekin mustat. Valkoiset! Miehen kengät olivat valkoiset. Nyt nauru alkoi kuplia naisen sisällä ja pyrkiä ääneen. - Kelpaako? miehen äkkinäinen kysymys sai naisen hätkähtämään. - Ky-llä, nainen sanoi hätäisesti, katsoi leipäpakettia miehen kädessä ja sieppasi jonkin paketin omaan koriinsa.-On se ihan hyvä leipä. - Jaa, tarkoitin kyllä itseäni. Katsoit niin tarkkaan minua hiustupsusta alkaen, nyt mies katsoi naista suoraan silmiin, - aina kengän kärkiin saakka. Naisen nauru alkoi kilahdella pitkin kaupan hyllyjä ja käytäviä. - Valkoiset kengät, nainen sanoi, miksi? - No miksi ei, herrantähden sentään, huudahti mies. - Enkö ole tyylikäs ilmestys, mitä? - Kyllä, kyllä, anteeksi, nainen siirtyi kohti juustohyllyä ja alkoi nopeasti kerätä tarvitsemaansa. Mies tuli perässä omiaan keräillen ja puheli taas itsekseen. - Kaksi purkkia jogurtti, maitoa litra, kahta lajia leikkelettä. Sinulla on siis kotona joku odottamassa? Naisen käsi pysähtyi kesken mehupurkin ottamista ja hän kääntyi tuijottamaan miestä. - Kyllä, hän sitten sanoi, minua odotetaan. Ehkä teini olisi jo kotosalla, hän ajatteli ohimennen. Mies hymyili. -Yksinkertaista salapoliisityötä vain. -Ai, niinkö, ja taas naisen nauru kilahteli ympäriinsa, taidan olla väsynyt hän ajatteli. Mies kumarsi kevyesti.- Koska olen ilmeisemminkin huvittava ilmestys, saanen esittäytyä. Aksu Varjola. - Liisa Lehtola, nainen sanoi nopeasti, kääntyi kohti kassaa, vilkaisi vielä miestä, sanoen, - vai Varjola. Ja salapoliisi? Kassa ilmoitti ostosten summan ja nainen maksoi, keräten nopeasti ostokset kassiinsa. Ovella teki vielä mieli kurkistaa taaksensa, mutta Liisa voitti kiusauksen. Kadulla hän kuuli peräänsä huudettavan - Hyviä öitä, Liisa, ja kauniita unia.

Vilkaisu peiliin, pari vetoa harjalla hiuksiin.Kai hän kelpaisi. Anneli kiirehti takaisin keittiöön. Salaatin nopea sekoitus vielä ja ruoka olisi valmis. Anneli oli ostanut pihvit ja laittanut valkosipuliperunoita. Kauniisti katettu pöytä kukkakimppuineen ja valkoisine pöytäliinoineen viehätti Annelin omaa silmää kovasti. Toivottavasti Juha huomioisi sen, näkisi, että Anneli se osasi.

Ovikello kilahti ja samantien ovi aukesi, jo aikaa sitten Anneli oli antanut Juhalle oman avaimen, ettei tarvisi seisoskella ulkona odottelemassa.

- Kylläpäs täällä on hyvät tuoksut, huomasi Juha heti.

Anneli nauroi:- Paistoin meille pihvit. Voidaankin syödä samantien.

Anneli meni keittiöön ja Juha seurasi perässä.

- Nättiä, hän totesi vilkaisten pöytää. Anneli tunsi Juhan viileät huulet niskassaan ja kädet ympärillään.

- Entä jälkiruoka, kysyi Juha matalalla äänellä. Anneli värähti ja kiepahti irti miehen käsien välistä. Ei nyt, hänen pitää nyt olla järki kirkkaana. Muuten puhuminen taas jäisi.

- Tule pöytään, ole hyvä.

Juha istuutui tuolille ja Anneli nosti valkosipuliperunat pöytään.

- Otatko viiniä vai olutta juomaksi.

Ei, ei Juha voisi:- Minun pitää vielä ajaa autolla.

- Olisit tullut kävellen, sanoi Anneli kepeästi. Juha katsoi häntä ja hymähti.

Puheet jatkuivat sitten molempien työpaikkojen ja työkavereista puhumisella. Kumpikin kertoi asioista luottamuksella, näitä ei muille puhuttaisi.

Ulkoa kuului lasten ääniä ja maton tamppauksen jytkettä. Anneli kurkisti ikkunasta. Alakerran nuori-isä siellä tamppasi mattoja ja lapset leikkivät siinä lähellä hiekkalaatikossa.

- Kyllä minä katson ihaillen näitä nuoria perheen isiä, sanoi Anneli. - Ei meillä vaan koskaan, hän sanoi surullisella äänellä, - yksin sai huolehtia lapset ja kodin työssä käymisen lomassa.

- Jaa, ynähti Juha ja katsoi Annelia. - Kyllä minä ainakin olen yrittänyt osallistua parhaani mukaan, mutta työ vie kyllä paljon aikaa.

- Mutta sinun vaimosihan on ollut vaan kotirouva, lasten pienenä ollessa, sanoi Anneli hiukan kiihtyneenä. Juha katsoi taas naista mietteliäänä ja kohotti toista kulmaansa, hänellä oli sellainen tapana, se vastasi jonkinlaista kysymystä, kysymysmerkkiä.

Anneli yritti rauhoittaa itseään. Hän nousi ja otti jääkaapista sinne laittamansa jälkiruokamaljat.

- Kas, tässä jälkiruokaa, hän sanoi hymyillen.

 -Haluaisin puhua kanssasi, sanoi hän sitten ja istuutui takaisin pöydän viereen.

 - Niin mistä, Juha katsoi naista.

 - No, meistä, sanoi Anneli ja jatkoi samantien, - en enään jaksa tälläistä ainaista odottamista. Tuletko vai et. Useimmin perut ja aina et edes ilmoita ettet tule. Vaimollesi kyllä soitat täältäkinn tai hän soittaa ja valittaa jotakin, kumma ettei nyt ole soitellut. Jotain olematonta. Niinkuin aina ihminen, joka on kaiken ilmaiseksi saanut.

- Mitä sinä nyt, Juha nousi seisomaan ja katsoi naista edessään.

- En mitään muuta kuin asiaa meistä kahdesta. Haluan, että teet päätöksesi ja alamme suunnitella yhteistä elämää.

Juha seisoi ja katsoi ikkunasta ulos. Sitten hän lähti kohti eteistä. Ovella hän kääntyi ja sanoi:- Me sovimme silloin alussa ettei mistään yhteisestä elämästä ole puheen aiheeksikaan. Se sopi sinulle hyvin silloin, sinullakin oli toinen. Miksi nyt? Minä en puhu tästä enempää, on asioita joita et tiedä.

Ovi kolahti ja sitten oli vain hiljaisuus.

Anneli purskahti itkuun. Enemmän kiukusta, kuin pahasta mielestä. Hän ei ollut osannut tuoda asiaa oikein esille.

------

Anneli kirjoitti nopeasti lyhyen sähköposti viestin Juhalle.

- Ymmärräthän, että kaipaan sinua välistä niin kovasti. Ei ole ketään toista.

   Olen valintani tehnyt. Ja niin on Mirjakin, ei hänelläkään ole kuin kaksi vaihtoehtoa.

   Soita.

          Anneli