Kirsti kääntyi ikkunasta. Kesäyö oli jo pitkällä. Hämäryys peitti alleen puiden vihreyden. Askeleet suuntautuivat  eteisen kautta keittiöön ja siellä ikkunaan. Kirsti moitti itseään, sillä eihän tästä ikkunasta ikkunaan kiertämisestä ollut mitään apua. Olihan hän tämän jo aavistanut, kun mies ei ollut kotiutunut ruoka-aikaan. Levottomuus vaan ei antanut rauhaa.
Kirsti painoi otsansa ruutuun ja katsoi tuttua näkymää. Tietä, puistoa. Kauppa, kioski, pieni vaatepuoti, baari ja grilli, kauempana huoltoasema. Siinä ne ympyrät. Jos katsoi olohuoneen ikkunasta näki seurakuntatalon, sen takana urheilukentän ja koulun. Päiväkoti niiden takana, kuten terveysasemakin. Joskus täällä oli ollut kolme kauppaa, posti ja pankki. Pankki oli kadonnut jo aikaa sitten ja posti siirtynyt ärrälle, kauppojen tilalla kirpputori ja maalausliike.
Tie oli hiljainen, vain yksi kulkija näkyi taluttamassa koiraansa. Jokin auto ajoi kohti kauempana olevaa omakotitalo aluetta.
Kirsti kääntyi ja otti juomalasin, valutti siihen hanasta vettä. Onneksi lapset olivat nukahtaneet helposti , enempiä kysymättä. Vain tyttö oli kysynyt isiä. Pojan katse oli seurannut Kirstiä huolestuneena.
Ehkä pitäisi yrittää nukkua. Kirsti istahti sohvalle avaamalleen vuoteelle. Aamulla oli lähtö töihin aikaisin ja väsyneenä kaikki olisi raskaampaa.Tyttö olisi vietävä päiväkotiin. Auto oli miehellä, joten aikaa olisi varattava enemmän.
Väsytti. Ahdisti, kun ei tiennyt mitä taas oli edessä. Ehkä mies tulisi kotiin tai edessä olisi taas päivien odotus.
Milloin kaikki oikein alkoi, Kirsti ajatteli ja oikaisi itsensä sohvalle. Olihan mies ryyppäillyt jonkin verran, mutta koskaan se ei ollut haitannut perhettä tai  miehen työtä, kavereiden kanssa oluella poikkeamista vain se oli ollut.
Talvella mies oli sitten tullut jonkin kerran humalassa kotiin. Koko mies oli muuttunut oudoksi, puhumattomaksi. Sitten tuli se yö, jolloin hän ei tullut yöksi kotiin. Kun Kirsti yritti kysellä, missä nyt oikein mennään, olikin tullut nyrkki päin naamaa. Kauhu ja pelko oli täyttänyt Kirstin mielen. Silloin mies oli itsekin kai säikähtänyt, varsinkin lasten alkaessa itkeä kauhuissaan. Oli pyytänyt anteeksi, mutta sanonut syyn olevan Kirstissä, kun aina kyseli miehen menoja. Seuraavan kerran mies olikin ollut päiviä poissa. Kirsti oli soittanut miehen töihin, mistä tämä oli taas suuttunut. Kirstin selittäessä, kuinka piti tietää milloin mies tulisi kotiin, lasten hoidon takia, oli mies sanonut ongelman olevan vain Kirstin ja sulkenut puhelimen.
Lopulta kotiutuessaan mies oli vain komentanut lapsia olemaan hiljaa ja mennyt suihkuun. Aivan kuin Kirstiä ei olisi ollut olemassakaan.
Minun ongelmani. kuiskasi Kirsti hämärään kesäyöhön, vain minun.