Vilkaisu peiliin, pari vetoa harjalla hiuksiin.Kai hän kelpaisi. Anneli kiirehti takaisin keittiöön. Salaatin nopea sekoitus vielä ja ruoka olisi valmis. Anneli oli ostanut pihvit ja laittanut valkosipuliperunoita. Kauniisti katettu pöytä kukkakimppuineen ja valkoisine pöytäliinoineen viehätti Annelin omaa silmää kovasti. Toivottavasti Juha huomioisi sen, näkisi, että Anneli se osasi.
Ovikello kilahti ja samantien ovi aukesi, jo aikaa sitten Anneli oli antanut Juhalle oman avaimen, ettei tarvisi seisoskella ulkona odottelemassa.
- Kylläpäs täällä on hyvät tuoksut, huomasi Juha heti.
Anneli nauroi:- Paistoin meille pihvit. Voidaankin syödä samantien.
Anneli meni keittiöön ja Juha seurasi perässä.
- Nättiä, hän totesi vilkaisten pöytää. Anneli tunsi Juhan viileät huulet niskassaan ja kädet ympärillään.
- Entä jälkiruoka, kysyi Juha matalalla äänellä. Anneli värähti ja kiepahti irti miehen käsien välistä. Ei nyt, hänen pitää nyt olla järki kirkkaana. Muuten puhuminen taas jäisi.
- Tule pöytään, ole hyvä.
Juha istuutui tuolille ja Anneli nosti valkosipuliperunat pöytään.
- Otatko viiniä vai olutta juomaksi.
Ei, ei Juha voisi:- Minun pitää vielä ajaa autolla.
- Olisit tullut kävellen, sanoi Anneli kepeästi. Juha katsoi häntä ja hymähti.
Puheet jatkuivat sitten molempien työpaikkojen ja työkavereista puhumisella. Kumpikin kertoi asioista luottamuksella, näitä ei muille puhuttaisi.
Ulkoa kuului lasten ääniä ja maton tamppauksen jytkettä. Anneli kurkisti ikkunasta. Alakerran nuori-isä siellä tamppasi mattoja ja lapset leikkivät siinä lähellä hiekkalaatikossa.
- Kyllä minä katson ihaillen näitä nuoria perheen isiä, sanoi Anneli. - Ei meillä vaan koskaan, hän sanoi surullisella äänellä, - yksin sai huolehtia lapset ja kodin työssä käymisen lomassa.
- Jaa, ynähti Juha ja katsoi Annelia. - Kyllä minä ainakin olen yrittänyt osallistua parhaani mukaan, mutta työ vie kyllä paljon aikaa.
- Mutta sinun vaimosihan on ollut vaan kotirouva, lasten pienenä ollessa, sanoi Anneli hiukan kiihtyneenä. Juha katsoi taas naista mietteliäänä ja kohotti toista kulmaansa, hänellä oli sellainen tapana, se vastasi jonkinlaista kysymystä, kysymysmerkkiä.
Anneli yritti rauhoittaa itseään. Hän nousi ja otti jääkaapista sinne laittamansa jälkiruokamaljat.
- Kas, tässä jälkiruokaa, hän sanoi hymyillen.
 -Haluaisin puhua kanssasi, sanoi hän sitten ja istuutui takaisin pöydän viereen.
 - Niin mistä, Juha katsoi naista.
 - No, meistä, sanoi Anneli ja jatkoi samantien, - en enään jaksa tälläistä ainaista odottamista. Tuletko vai et. Useimmin perut ja aina et edes ilmoita ettet tule. Vaimollesi kyllä soitat täältäkinn tai hän soittaa ja valittaa jotakin, kumma ettei nyt ole soitellut. Jotain olematonta. Niinkuin aina ihminen, joka on kaiken ilmaiseksi saanut.
- Mitä sinä nyt, Juha nousi seisomaan ja katsoi naista edessään.
- En mitään muuta kuin asiaa meistä kahdesta. Haluan, että teet päätöksesi ja alamme suunnitella yhteistä elämää.
Juha seisoi ja katsoi ikkunasta ulos. Sitten hän lähti kohti eteistä. Ovella hän kääntyi ja sanoi:- Me sovimme silloin alussa ettei mistään yhteisestä elämästä ole puheen aiheeksikaan. Se sopi sinulle hyvin silloin, sinullakin oli toinen. Miksi nyt? Minä en puhu tästä enempää, on asioita joita et tiedä.
Ovi kolahti ja sitten oli vain hiljaisuus.
Anneli purskahti itkuun. Enemmän kiukusta, kuin pahasta mielestä. Hän ei ollut osannut tuoda asiaa oikein esille.
------
Anneli kirjoitti nopeasti lyhyen sähköposti viestin Juhalle.
- Ymmärräthän, että kaipaan sinua välistä niin kovasti. Ei ole ketään toista.
   Olen valintani tehnyt. Ja niin on Mirjakin, ei hänelläkään ole kuin kaksi vaihtoehtoa.
   Soita.
          Anneli