Taivas oli pilvessä, ilma utuista ja lämmintä, hämäryys kaiken yllä. Lehmusten lehdet liikkumattomina pitkän puistokäytän puissa. Tykkään tälläisestä ilmasta,Liisa ajatteli, ainakin näin illalla, kun minnekään ei ole kiire. Vielä kerran hän kokeili tuliko ovi varmasti kiinni ja kääntyi sitten kulkemaan kadulle, kohti kotia. Onkohan minusta tulossa jonkin sortin neurootikko, hän ajatteli, tuo ovien lukituksen moninkertainen tarkastus vähän viittaili siihen. Siinäpä yksi uusi lisä vika-galleriaani, mies oli jo monta siinä kertonut olevan. Jostain puiston suunnasta kuului nuorten tyttöjen naurua ja kirkunaa, auto hurahti ohi, muuten oli hiljaista ja autiota. Liisa ajatteli poikkeavansa kulmakauppaan ostamaan pientä iltapalaa ja aamiaistarvikkeita. Päivällä hän ei ollut ehtinyt kauppaan, kun oli yrittänyt saada työt siihen malliin, että voisi hyvällä omalla tunnolla jäädä lomalaiseksi. Syysuutuuksia oli jo tullut jonkin verran ja lisää tavaraa alennusmyyntiin. Niin, siellä olivat nyt valmiina, osa hyllyssä asti ja loput takahuoneessa odottamassa, valmiiksi hinnoitettuna. Osaisiko sitä nyt sitten rentoutua ja levätä? Loman olisi pitänyt alkaa jo pari viikkoa sitten, mutta sitten pomo oli tullut ilmoittamaan muutoksesta, ihan ilmoituksensa lopuksi oli kysäissyt, että kai se rouvalle sopii, kääntänyt selkänsä ja marssinut pois. Pakko, mikä pakko. Ei ollut varaa olla erimieltä. Mutta kotona mies oli suuttunut ja oikeastaan nainen sen suuttumuksen oli ymmärtänytkin, mutta sitten mies oli ilmoittanut lähtevänsä kavereiden kanssa reissuun ja olevansa poissa koko kuukauden, oman lomansa ajan. Nainen saisi lomailla tai ei, samantekevää, mies nyt menisi. Naisen hämmentyneeseen kysymykseen lasten hoidosta, mies kertoi sen olevan yksinomaan naisen murhe. Nainenhan se oli mennyt lomaansa muuttelemaan. Liisa oikaisi pienen puistikon läpi kohti kotikadun kulmapauppaa. Niinpä sitten oli ollut pakko soittaa äidille ja kysyä saisiko lapset tulla saareen isovanhempiensa luo. Tietysti se sopii, oli äidin vastaus, mitään kyselemättä. Kuitenkin nainen olisi halunnut olla sitä apua pyytämättä, ei äiti koskaan mitään sanonut, kaikki oli lasten kanssa sujunut hyvin, mutta silti oli tunne ettei vanhemmat enään olisi useita päiviä jaksanut lasten hoitoa.Mitään ongelmaa ei olisi ollut, jos teini olisi ollut kotona, mutta hänellä oli leiri juuri nämä viikot. Aikaa sitten maksettu ja luvattu. Kulmakaupassakin oli hiljaista, kassalla kaksi nuorta pakkasi muovikassiin kaljaa ja siideriä. Nainen otti korin, moikkasi kassalla olevaa kauppiasta ja käveli kohti leipähyllyä. Hyllyn vieressä seisoi mies ja tutki leipien tuoteselostuksia. Miehen pitkä musta tukka oli sitaistu poninhännälle niskaan. Mustiin mies oli puketunutkin, mustat farkut, takki ja paita. Mies mutisi jotain itsekseen ja naista alkoi naurattaa. Vielä hän vilkaisi miehen kenkiä, olisiko nekin mustat. Valkoiset! Miehen kengät olivat valkoiset. Nyt nauru alkoi kuplia naisen sisällä ja pyrkiä ääneen. - Kelpaako? miehen äkkinäinen kysymys sai naisen hätkähtämään. - Ky-llä, nainen sanoi hätäisesti, katsoi leipäpakettia miehen kädessä ja sieppasi jonkin paketin omaan koriinsa.-On se ihan hyvä leipä. - Jaa, tarkoitin kyllä itseäni. Katsoit niin tarkkaan minua hiustupsusta alkaen, nyt mies katsoi naista suoraan silmiin, - aina kengän kärkiin saakka. Naisen nauru alkoi kilahdella pitkin kaupan hyllyjä ja käytäviä. - Valkoiset kengät, nainen sanoi, miksi? - No miksi ei, herrantähden sentään, huudahti mies. - Enkö ole tyylikäs ilmestys, mitä? - Kyllä, kyllä, anteeksi, nainen siirtyi kohti juustohyllyä ja alkoi nopeasti kerätä tarvitsemaansa. Mies tuli perässä omiaan keräillen ja puheli taas itsekseen. - Kaksi purkkia jogurtti, maitoa litra, kahta lajia leikkelettä. Sinulla on siis kotona joku odottamassa? Naisen käsi pysähtyi kesken mehupurkin ottamista ja hän kääntyi tuijottamaan miestä. - Kyllä, hän sitten sanoi, minua odotetaan. Ehkä teini olisi jo kotosalla, hän ajatteli ohimennen. Mies hymyili. -Yksinkertaista salapoliisityötä vain. -Ai, niinkö, ja taas naisen nauru kilahteli ympäriinsa, taidan olla väsynyt hän ajatteli. Mies kumarsi kevyesti.- Koska olen ilmeisemminkin huvittava ilmestys, saanen esittäytyä. Aksu Varjola. - Liisa Lehtola, nainen sanoi nopeasti, kääntyi kohti kassaa, vilkaisi vielä miestä, sanoen, - vai Varjola. Ja salapoliisi? Kassa ilmoitti ostosten summan ja nainen maksoi, keräten nopeasti ostokset kassiinsa. Ovella teki vielä mieli kurkistaa taaksensa, mutta Liisa voitti kiusauksen. Kadulla hän kuuli peräänsä huudettavan - Hyviä öitä, Liisa, ja kauniita unia.

Annelin aamu alkoi mukillisella kahvia. Keväästä syksyyn hän vei mukinsa parvekkeelle. Jos sää salli hän työnsi parvekelasit auki ja nautti lintujen laulusta tai vaikka sateen kohinasta. Siinä hän nytkin istui siemaillen kuumaa kahvia ja miettien samalla alkamassa olevaa päivää. Töihin lähtöä ja itse töiden tekemistä. Tänään hän halusi selvitä töistä ajoissa kotiin, sillä Juhalta oli ollut viesti sähköpostissa. Ja siitä ajatus luiskahti Juhaan, niinkuin usein viime aikoina. Mikä heinäkuun päivä se oli ollutkaan, kun hän ensi kerran Juhan tapasi. Kuuma, aurinkoinen, kiireinen. Ensi tapaaminen oli sujunut virallisissa merkeissä, mutta seuraava oli muuttanut kaiken. 

Keitätkö kahvit, oli Juha kysäissyt. Ja Anneli keitti. Kahvia juodessa he olivat puhelleet kaikkea mahdollista, niin itsestään, työstään kuin elämän tilanteestaan.

Juuri paikkakunnalle muuttaneena Anneli oli kysellyt Juhasta naapureiltaan ja kuullut tästä vain kehuvia puheita. Joku oli ohimennen heittänyt maininnan Juhan vaimon työpaikasta. Juha oli siis perheellinen. Se vain oli jotenkin mennyt Annelin korvien ohi, ikäänkuin tarpeettomana viestinä. Sillä kolmannella tapaamisella Juha oli vetänyt hänet syliinsä ja kysynyt suostuisiko Anneli. Ja hän lupasi. Siitä se oli alkanut. Autoajelut, kahvilla käynnit.  Majalla vietetyt hetket viikonloppuna ihanimpina muistoina mielessä.

Viime aikoina Juha vaan oli ollut välillä hyvin kireä toisinaan. Syytti työ kiireitään. Vaimosta Juha ei paljon puhellut. Alussa hän oli sanonut ettei kannata rakentaa mitään toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, Juha ei eroaisi, sitä mielipahaa hän ei vaimolle tuottaisi.

Oli Anneli sen jo ymmärtänyt. Juhalla oli ollut kesäloma ja sen aluksi hän oli kadonnut lomamatkalle vaimon kanssa. Ei ollut vastannut puhelimeen, ei mitään viestiä jättänyt. Ja sitten ilmestynyt taas oven taakse, jokin matkamuisto kädessä. Silloin oli ollut heillä ensimmäinen riita. 

Kaikki oli kuitenkin taas jatkunut ennallaan. Juha soitti ja kysyi saako tulla. Tuli ja siinä kävi aina toisin, kuin hän oli ajatellut. Anneli päätti ettei mennä sänkyyn, mutta kas siellähän he jo heti olivatkin. Tai hän ajatteli vietellä miehen, joka oli taas kerran soittanut ja sanonut tulevansa pika käynnille, niin sitten se olikin pikainen tapaaminen jossain kahviossa.

Tämän tapaamisen olisi onnistuttava. Nyt pitäisi jutella heistä kahdesta ja tulevaisuudesta, näin ei voisi jatkua. Anneli oli jo valittanut Juhalle naapurien puhumisesta, mutta mies oli kuitannut sen sanomalla:' Mitä siitä välität, minähän se tässä vaimoa petän'.

Tottahan se. Mutta hän , Anneli, halusi miehen lähelleen joka päivä. Ei vaan silloin, kun miehelle sopi. Vaimoa hän ei ajatellut, se ei kuulunut hänelle.

Satoja pisaroita

mustilla oksilla.

Kristalleja välähtää

auringon osuessa pisaraan.